Niin se vaan kevätkin on jo pitkällä. Lumet on jo sulaneet, vaikka varjapaikoissa sitä vielä löytyy. Pikku hiljaa alkaa luontokin herätä ja pihalle on tullut jo krookuksia. Tienpenkat ovat leskenlehtiä pullollaan.
Kevät onkin mennyt rauhallisissa merkeissä. Ulkona riehuttu ja ihmetelty. Käytiin ulkoilemassa muiden brassien kanssa koirapuistossa.

Näyttelykausikin pyörähti kevään tullen käyntiin. Äänekoskella tytöt olivaat kauniita ja kotiin tuomisia saatiin. Tessa oli Rop ja Tiitu sai ensimmäisen sertinsä. Kesällä sitten kierrellään lisää näytelmiä. Tiitusta näyttelyissä on hieman jännää, kun on niin paljon muita koiria. Tessa taas on tottunut näyttelyissä kävijä. Äänekoskella tavattiin Tessan sisko Cenna :)
Tytöt luulivat saavansa jotain erityisherkkua :D Lisää kerjättiin ahkerasti ja oltiin tyytymättömän näköisiä, kun ei saatu. Kyseessä oli kevään madotus :D
Nyt odotellaan, että kesä tulee. Pääsee Tessa kahlailemaan järveen. Tiitusta kun ei vielä tiedä miten suhtautuu veteen. Onko vesipeto vain jääkö mieluummin rannalle.